- Muistuteltu, että oikeuspalveluvirastoon siirtymisestä voi lukea THL kuukausikirjeistä, jotka löytyvät myös intrasta.
- P-S sovittelutoimistoon tullut tänä vuonna jo 560 aloitetta, mutta aloitteiden käynnistymisprosentti laskenut hiukan.
- Varkaus-Leppävirta alueen yhdistäminen meidän alueeseen 1.1.2027 alk. suattaa toteutua tai suottaa olla toteutumatta. Asiaan palataan, kun suunnitelmat tarkentuvat.
- Kaikki THL:n palauteinfolaput poistettu toimistolta, koska THL:n väki ei enää ehdi tehdä yhteenvetoja palautteista.
- Tulkkivaraus tehdään aina 1h–> jos sovittelu venyy, niin saa käyttää lisäaikaa, mutta huomioitava, että minuutinkin ylitys varatusta ajasta tuo laskua lisää 30 min verran
- Kirjataan jatkossa ylös kellonaika, miten tulkkia on käytetty
Esim. Tuliko tulkki myöhässä linjoille tai ylittyikö aika?
Uuden sovittelijakurssin valmistuminen lähestyy (pikkujouluissa)–> uudet tulevat ensin vanhojen pariksi sovitteluihin. Iisalmen alueelle tulee 5 uutta sovittelijaa. Uusista sovittelijoista löytyy jo kuvat intrasta.
- Nettisivujen uudistaminen alkanut ja tarkoituksena on, että ne tulisivat käyttöön vuoden vaihteessa–> Jatkossa pyrimme hoitamaan tiedotusta pääasiassa niiden kautta!
- Pikkujoulut 26.11–> ehdoteltiin seuraavia asioita
- Hyvää ruokaa
- Uusiin sovittelijoihin tutustumista
- Pelejä, myös bingo ok
- THL:n hallinon siirto kuulumisten kuuntelua ei kannatettu
–> ehkä tulee asiasta vielä forms-kysely 🙂